tiistai 20. elokuuta 2013

Kurdi Kulttuuri....?

Aamu sujui tänään odotettua paremmin ja sain eilen luettua hieman tenttiinkin. 
Sitten jostakin syystä aloin miettimään jälleen tätä omaa tilannetta ja eroani 
ja yritin muistaa hyviäkin aikoja mieheni kanssa. 
Päädyin miettimään hänen kulttuuriaan, jota hän useasti käyttää syynä tiettyihin tomintoihinsa ja käytokseen.

Viime viikolla mieheni oli lähdossä kolmen päivän reisuun ja vein hänet pelipaikalle. Olisin halunnut suukon poskelle, mutta siellä oli liikaa ilmeisesti tuttuja ja kuuluu heidän kulttuuriin ettei hellyyden osoituksia jaella julkisesti..... Jotenkin on alkanut tuntumaan että hän "soveltaa" tätä kultuuria vain ja ainoastaan minuun.



Mitä minä olen oppinut Kurdi kulttuurista näinä kolmena avioliiton vuonna?
No suurinpiirtein tämmoistä se on....

Naisen tyo on hoitaa kotia eli siivous, ruoanlaitto, pyykin pesu, astiat, lampunvaihto, korjata rikkimenneet elektroniikka taikka hoitaa se korjaamoon, ostaa kaikki kotona tarvittavat tavarat, huonekalut, pesuaineet, suihkuvalineet, lapsen ja omat vaatteensa + jalkineet. Mies ostaa kylla omansa. Käydä kaupassa, pedata pedit, kerata miehen ja lapsen vaatteet, ottaa punttisali vaatteet illalla pois laukusta ja laittaa ne aamulla takaisin kera puhtaan pyyhkeen. Maksaa vuokra ja laskut, hoitaa paperityot ja mahdolliset vakuutukset palovaroittimet ym ym... mitä nyt keksitkin ne kuuluvat naisen toihin. Jos nainen käy toissä ne kuuluvat silti naisen toihin. Miehen ei tule osallistua kotitoihin millään tavalla. Vaikka hän siis olisi tyoton tai vapaalla, naista ei tule auttaa. 

Mies on perheen pää hän vain elättää perheen ja antaa rahaa, harrastaa pikkaisen seksia vaimonsa kanssa seka ostaa lahjoja ja elää kuin kuningas omassa kodissaan. Hänen tulee nukkua vähintään puoleen päivään tai pidempään (ellei hänellä ole aamuvuoroa), jotta jaksaa. Sen jälkeen pestä ja puunata itseään parisen tuntia siihen kuntoon että voi näyttää edustavalta mennessään ulos. Ulkona miehen on oltava vähintään 12 tuntia päivästä. Toissä punttisalilla, kaveriensa kanssa, taikka tyttoystävänsä. Discoissa voi kayda jos on tylsaa. Tähän naisen ei tule missään nimessä puuttua, sillä hänen paikkansa on kotona. Naisen ei tule kysyä mihin mies on menossa kenen kanssa taikka milloin hän suvaitsee saapua kotiin, koska silloin vaimo on sairaan mustasukkainen miehensa mielesta.
. Silti esim. ruuan tulee olla poydässä n. 3kertaa päivässä silloin kun mies nyt suvaitsee saapua. Mistään ei tule kiittää koskaan vaimoaan. Tässä tulee huomioida se että miehen ei tarvitse syodä ruokaa jos se ei ole sitä mitä hän haluaisi taikka esim. kurdiruokaa. Mies voi siis syodä ulkona tämän varjolla ja kertoa kaikille miten hänen Suomalainen vaimonsa ei ymmärrä taikka tee hänelle ollenkaan ruokaa. 
Miesten kesken voidaan voivotella kuinka kurjaa hänellä onkaan. 
Sääliksi käy niitä naisia jotka ovat valinneet itselleen kurdimiehen ja käyvät silti toissä. 

Ei ole soveliasta suukotella vaimoa taikka pitää häntä kädestä julkisesti. Kuitenkin miehet voivat tehdä näin keskenään julkisesti. Rakastajatarta voi myos helliä julkisesti tai ainakin kavereiden edessä. Sen voi myos lainata kavereillee taikka esim. isälleen kunhan nainen ei ole omaa kansaa vaan euroopan roska, kaikki käy. Vaimo on kotona juurikin naisen toitä varten, jotan vaimon kanssa ei puhuta, koska nainen on aina väärässä. Jos vaimo vaatii puhumista taikka miestä osallistumaan kotitoihin tulee miehen hankkia rakastaja. Kurdit järjestävät omia juhliaan eri kaupungeissa. Sinne pääsevät vain kurdit. Tulee myos pitää mielessä että ei ole soveliasta kertoa olevansa naimisissa. Itseasiassa tämä ilmoitetaan vain miespuolisille että osaavat pysyä erossa toisen omaisuudesta. Jos vaimoa viedään kerran vuodessa syomään ja tormätään muihin kurdinaisiin heitä ei esitellä, jos vaimo kysyy kuka hän oli tulee miehen vastata ettei hän tiedä. 

Miehellä on oikeus hankkia seksisuhde toiseen jos vaimolta ei heru, taikka hän odottaa lasta tai mies nyt vain muuten haluaa. Tuntuu olevan normaalia heidän kulttuurissaan.... perhettä isää ja äitiä on kunnioitettava. Heille ei viedä "näytille" ulkomaalisia vaimoja koska perheen mielestä miehen tulee naida ainakin serkkunsa ellei tätinsä tai kuolleen veljensä vaimo, jotta veri pysyy puhtaana! On muotia omistaa ainakin kaksi vaimoa, viis Islamin säännoistä, tämä on sallittua jos mies nyt niin haluaa.

Jospa nyt katsellaan asiaa vain siltä kantilta että mulla on epäkypsä mies, joka saa teoillaan ja sanoillaan kulttuurinsa näyttämään tältä, ja huonoja kokemuksia kurdituttavista. En voi missään nimessä yleistää koko kansaa, mutta olisi mahtavaa tavata edes 5 miespuolista, jotka eivät pidä tätä normaalina 
(naisten näkemyksiä minulla jo onkin ja he eivät ikinä hyväksyisi vastaavaa aviomiestä.) 
Olisi mukavaa oppia sitä oikeaa ja vanhaa kulttuuria!



Sama koskee mun mielestä turkkilaisia en oikein teidä missä ne liitää, mutta en siltikään ole rasisti.... ehkä ne ovat vain sitten niitä kulttuurieroja. 
Yhtä asiaa minä en tajua! Jos asut muualla miksi sitä omaa kulttuuria on tuotava jokapaikkaan? Oletetaan että muut ovat selvännäkijoitä sillä ei ainakaan mun mies kerro kulttuuristaan, mutta sen mukaan pitäisi elää? Mun mielestä parisuhteessa on otettava molempien taustat huomioon ja loydettävä se kultainen keskitie siltä väliltä. Asioista on keskusteltava, taikka sitten valita se vaimo sieltä omasta maastaan taikka pysyttävä siellä.

Kurdit ovat siitä mielenkiintoisia että ovat levittäytyneet joka kolkkaan maapallolla ja kantavat lippujaan, paitoja kaasuiskuista ja vaativat omaa maata, mutta miksi sitten niin moni haluaa sieltä pois?
Miesten maailmalla käyttäytymiseen vedoten Kurdistanin tulevat perustamaan naiset?

Nyt puhutaan paljon syyrista, egyptistä ja muista maista joissa soditaan. tietääko kukaan mitä tapahtuu kurdistanissa tai kurdien alueella?


Miksi tästä ei uutisoida meillä en tiedä, mutta kaikki sympatiani sinne niin kuin myos syyriaan, egyptiin pakistaniin ym ym ym..



Muslimimaat kiehuvat ja pääsemmekin ennustuksiin. Ollaan lähellä maailman tuhoa?Ainakin kolmatta maailman sotaa, joka alkanee sitten sieltä kolmannesta maailmasta...
Hurjaa t
ästä tekee se että muslimien tulisi auttaa, tukea ja olla veljiä keskenään. Vähän sama kuin Raamatun " auta lähimmäistäsi" Mietitäämpä Vatikaania ja sitä kultamäärää minkä päällä ne istuvat. Kyllä sillä jo muutamaa lähimmäistä autettaisiin. Voitaisiin aloittaa näistä jolla ei ole edes ruokaa saatika puhdasta vettä, mutta ei....... Ihminen on kyllä sellainen eläin että se ajattelee vain itseään. Kuten hakkaamme sademetsiä vaikka tiedämme tuloksen, käytämme luonnonvaroja, vaikka tiedämme tuloksen. Iminenhän on hullu!! Se hukkuu lopulta omaan paskaansa, vaikka on ainoa riittävästi älyllinen olento sen estämään...

HULLU MAAILMA!!



3 kommenttia:

  1. Se jos miehesi on ollut idiootti ei tarkoita, että hänen toimintansa olisi jotenkin kulttuurillista. Tässä tekstissä on paljon epäkohtia kurdi kulttuurista. Idiootteja on kaikkialla ei kurdeissa heitä ole mitenkään sen enempää, kuin muissa kulttuureissa. Ymmärrän jos olet katkeroitunut, mutta tämä teksti on aika loukkaava.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Fermeskin kanssa. Minä en tosiaan kyllä asu mieheni kanssa, mutta silti koin tämän melko loukkaavana. Voi olla että minulle on sattunut eteen poikkeuksellisen kunnollisia kurdeja tai voi olla että mielipiteeni muuttuu myöhemmin, mutta juuri nyt heitä katsoessani tämä teksti tuntuu erittäin pahalta. Huonoja kokemuksia kurdeista on monilla, mutta kuten Fermesk sanoi yllä, niin idiootteja on kaikkialla.. Harmi että sinulle on käynyt huonosti ja olen siitä pahoillani.

    VastaaPoista
  3. Mun pitänee olla kirjoittajan puolella. Itselläni myös kurdimies ja pitänee sanoa että tunnistan kyllä tekstistä. Lisäksi paljon ystäviä ja jopa sukua ketkä ovat juurikin näitä "tyttöystäviä" taikka vastaavasti Naimisissa olevia miehiä ja löytyvät myös tekstistä. Nyt ei puhuta mistään muutamasta tyypistä.. Ehkäpä myös ammattini avaa paljon enemmän kuin mitä näkevät nämä "kotonaistujat" ja ketkä haluavat uskoa vain hyvää kaikesta. Se joka loukkaantui tekstistä ei joko lukenut sitä loppuun taikka ymmärtänyt sitä. Jatkahan samaan malliin Aivan loistavaa ironiaa :D

    VastaaPoista